Jumalien keinu – ehtaa Leinoa

Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta... Ja ottavathan ne, kunkin meistä vuorollansa.

Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta,

eivät ne häntä yhdessä kohden pidä,

he heittävät häntä välillä taivaan ja maan -

siksi kuin järjen valon häneltä vievät.

Ja kuka maailmoiden mahdin kuuluttaja on,

hän tänään pilvien ääriä kulkee,

ja huomenna makaa maassa niin syvällä

kuin koski, mi vuorten kuilussa kuohuu.

Kuka keinussa jumalien keinuu, ei hällä elon aika pitkä ole.

Syyn, syyttömyyden hän huiput nähköön - sitten tulkohon tumma yö.

(Kangastuksia, 1902)

Runojen alkuun